tiistai 26. huhtikuuta 2016

DigiNature - 202 ideaa



Järjestimme yhdessä Rautalammin ja Konneveden luontomatkailun koordinointihankkeen, Äänekosken maaseutumatkailun kehittämishankkeen, Ääneseudun Kehitys Oy:n ja SavoGrow Oy:n kanssa DigiNature-työpajan kaikille maaseutumatkailun ja -elinkeinojen kehittämisestä kiinnostuneille. Tarkoituksenamme oli löytää uusia tapoja yhteisöllisesti hyödyntää digitaalisia palveluja ja teknologioita liiketoimintojen ja alueiden elinvoimaisuuden kehittämiseen. Asetimme tapahtuman viralliseksi tavoitteeksi kehittää aivoriihessä 101 ideaa, joista hulluin palkittaisiin yllätyspalkinnolla.



DigiNature keräsi koolle kymmittäin kiinnostuneita, ja kehitimme ryhmittäin yhteensä huikeat 202 ideaa! Paikalla ollut runsaslukuinen osanottajajoukko ideoi kaikkea ”vanhan myllyn virtuaalitontusta” ”pimeässä hohtavien kävelysauvojen” kautta ”ohjattuun sienestykseen”. Workshopin toisessa vaiheessa keräsimme ideoista kolme pääteemaa, joista jokaisen ympärille kerääntyi joukko kiinnostuneita jatkokehittäjiä. Ryhmissä kolmen pääteeman olennaisimmat sisällöt kirkastettiin, ja tiedustelimme halukkuutta ideoiden viemisestä toteutusasteelle. Seuraava kehitysvaihe toteutettaisiin DigiNature -sarjan toisessa osassa. Kolme pääteemaa keskeisine vaatimuksineen ovat:

i) Reitit & elävä kartta:
  • Retkikartta.fi, kuka tahansa voisi taggailla,  
  • Teemoittelu kategorisointi 
  • Reaaliaikainen nuotiopaikka/latuinfo, reaaliaikaista kuvaa  
  • Yhteisöllisyys, latauspisteitä, lämpökamera, jotta yksityisyys säilyisi, ei liian yksityiskohtaista tietoa
  • Pystyisi näkemään missä liikkuu muita, jos haluaa vain olla yksin tai koiran kanssa, pitää olla mahdollista olla yksin tai päinvastoin.
  • Pitää olla mahdollista nähdä maasto, jotta tietäisi soveltuuko lapsille, mittareita luonnosta/säästä, muiden jalanjäljissä kulkeminen, voi esimerkiksi seurata jotain myyttistä hahmoa, erilaisia reitistöjä eläinten seurassa, erilaisia ohjattuja tapahtumia, Instagram aktiivisuutta.


ii) Lähipalvelut:
  • Yksinkertainen palvelu, yhden painalluksen alla kaikki, myös lasku
  • Reaaliaikainen tieto, esim. ruoat, risteilyt, aukioloajat jne.
  • Uusi paikka käyttäjälle, tarvitsi kuvia ja tietoa
  • Nopeat latausajat
  • Automatisoitu tietojen päivittyminen, käyttäjät voisivat myös päivittää
  • Vinkkejä aktiviteeteista käyttäjäprofiilien perusteella
  • Helppokäyttöinen, käyttökelpoiset vinkit ja ehdotukset
  • Huomioi myös henkilöt, jotka eivät käytä juurikaan sovelluksia
  • 3D-mahdollisuus
  • Applikaatio, jossa näkee missä olisi menossa maastossa
  • Pitää olla integroitu kansainvälisesti, kommentoinneissa käännöspalvelu, kohdentamista ikäryhmittäin, virtuaalitodellisuutta.

iii) Historia ja opiskelu:
  • Virtuaaliset vainajat:
  • Karsikkopaikat, ruumiinkuljetusreitit, rituaalipaikat, hautapaikat, hautuumaat jne.
  • "virtuaalinen vainaja": vainajan matka karsikoiden kautta kirkon multiin älykästä tekniikkaa hyödyntäen. Siinä voisi asiakas matkustaa vaikka ruumiinkuljetusreittiä pitkin maitse ja veneellä, pysähtyä karsikossa ja nähdä vaikka älyttömistä laseista, että "nyt lähestyt karsikkoa, tätä pitemmälle et palaa" (myös rituaalit, jotka liittyivät vainajan kuljetukseen jne.)
  • Kummitusjutut
  • Oma graffitiseinä - suunnittele oma vainajan merkki, jonka voit piirtää/kaivertaa puuhun virtuaalisesti
  • Ritarihauta: Majakankaan hautalöydön hyödyntäminen, voisiko laajentaa tapahtumaksi tai näytelmäksi?
  • Paikallistarinat: Kekkosaiheet, Puunuitot ja savotat etc.
  • QR-koodeilla virtuaaliopastukset eri teemoista
  • Videotallenteet
  • Hyödynnetään Konneveden lukion 360 asteen opastusta eli oppimisalustaa myös matkailullisesti - sisällöntuotanto alueen kohteista on aloitettu ja tarkoitus tehdä myös ruotsin ja englanninkieliset versiot
  • Konneveden lukiolla tarkoitus myös kokeilla GPS-paikannuksen lisäämistä 360 -asteen oppimateriaalialustaan: eli kun kävijä on maastossa, hän saa ilmoituksen että lähistöllä on kohde, josta saatavana tietoa ja pystyy esim. Kuuntelemaan tiedon mobiilista.
  • Konneveden lukion ajatuksena oli myös lisätä alustalle oppilaiden tekemiä haastatteluja perinteistä/historiasta etc. Pohdittiin myös valmiin arkistomateriaalin hyödyntämistä tässä (museot, yle jne)
  • Voisiko Konneveden lukion oppimisympäristöä laajentaa Rautalammin puolelle ja hyödyntää myös Rautalammin lukion käytössä? Käytön lisääminen matkailupuolella olisi tärkeää.
  • Museoyhteistyö: Museoiden kokoelmat, esineet ja rakennukset tulisi huomioida kehitystyössä, Rautalammin museolla on oma hanke, jossa tehdään näihin ideoihin soveltuvia sisältöjä, museolta ketään ei päässyt paikalle, mutta olemme keskustelleet ideoiden yhteiskehittelymahdollisuuksista.


Lopuksi listaus koko DigiNaturen ideasadosta:
  1. Lähiruoka app, voisi ilmoittaa jos on tarjolla esim. Marjoja, lihaa, munia, maitoa yms.
  2. Sadonkorjuu juhlat , voisi ilmoittaa ja osallistua talkoista tai juhlista esim. Heinätyöt
  3. Sienitunnistus, näkisi mikä sieni on kyseessä
  4. Marjastusreitti sovellus, mahdollisesti järjestettyä ohjelmaa
  5. Ruokasovellus, saisi tietoa mistä tilalta ruoat tullut
  6. Vasikka sovellus, esimerkiksi oma blogi niistä, vasikoiden elämää voisi seurata virtuaalisesti
  7. Aurinkokennot levähdyspaikoille, joissa voisi ladata mobiililaitteita
  8. Kalastus sovellus, esim. saalistustietoja , kalapaikkoja yms.
  9. Sovellus, jonka avulla voi Ilmoittaa jos on vapaata majoitustilaa, sauna lämpösenä yms.
  10. Tapahtumasovellus, kertoo koko ääneseudun tapahtumista
  11. Qr-koodilla tietoa maaseudun eläimistä yms.
  12. Tunnista lintu äänen tai kuvan perusteella
  13. Museoihin liittyen sovellus, joka houkuttelisi kävijöitä paikalle
  14. marjapaikka - sovellus
  15. Eräpalvelusovellus, josta löytyisi tietoja liittyen esim metsästykseen yms.
  16. Nähtävyys sovellus, ilmoituksia nähtävyyksistä ja virtuaalilaseilla voisi katsella tapahtumia entisistä ajoista
  17. Majotusrinki sovellus, kaikki alueen vapaat majoitukset löytyisivät yhdestä paikasta
  18. Koe pohjoisen tuntu etelässä
  19. Luomutuotanto sovellus
  20. Vuokrasovellus, mistä löytyy esim. Vapaa polkupyörä
  21. Aikamatka sovellus
  22. Tunnista kasvit sovellus
  23. Alueen luontopolut ja laavut
  24. Melontareitit
  25. Maisemasovellus, eri “nähtävyyksistä” tietoa
  26. villieläinsafari , virtuaalilaseilla voisi nähdä safarin
  27. Ympäröivät palvelut helposti löydettävissä
  28. Retki-ilmoitus sovellus, voit esimerkiksi ilmoittaa että olet lähdössä melomaan, yhtäkkiset retket joihin voisi liittyä mukaan
  29. Digikauppapaikka lähiruoalle, ruoat voisi tilata kotiin
  30. Kansallispuiston eläimet
  31. Mahdollisuus päästä vierailemaan yrityksiin virtuaalisesti
  32. Virtuaalitonttu vanhaan myllyyn
  33. Virtuaaliopas musoihin ja muihin nähtävyyspaikkoihin
  34. Reittisovellus, joka hakisi mieltymysten mukaan sopivia reittejä liikkua esim. Kansallispuistossa
  35. Varausverkko sovellus
  36. virtuaalireitit , otettu kuvia eri paikoista, jolloin voisi suunnitella etukäteen oman matkan
  37. Veneily-sovellus
  38. Kuusenryöstö
  39. Kuka pystyy kehittämään törkeimmän kalavaleen, paras lavastus
  40. Työleirisovellus, johon voi ilmoittaa talkoista
  41. Tutustuminen maatilalle, ulkomaalaisille erityisesti
  42. Vastavirta extreme tapahtuma
  43. Pyöräilyreitit ja niiden vuokraus digitaalisesti, konneveden järven ympäri pyöräily
  44. Eräruokasovellus
  45. Haastavat ja vaaralliset reitit digitaalisesti
  46. Gps-ranneke lapselle, jota pystyy mobiilisti seuraamaan
  47. Uuno Turhapuro teema
  48. Koskireiteille opastukset
  49. Puhuvat kivet kertovat (USBilta KAtin koneella)
  50. Seikkailupuisto luonnossa:
  51. Vesiestejuoksurata
  52. Kivipuisto/labyrintti
  53. Liaanimetsä-seikkailu
  54. Vaijerirata
  55. Satuhahmot reiteillä (lapsille mielenkiintoiset patikointireitit)
  56. Punahilkkateema /Muumiteema,
  57. Seuraa johtajaa (toteutus esim. Mobiilisovelluksella)
  58. Aarteen etsintää (joukkoistettu mobiilipalvelu)
  59. Luontopolku eri näkökulmista eri kohderyhmille
  60. Tutustumista maatilan normaaleihin töihin, kilpailu tähän liittyen
  61. Laavupaikoille hahmoja  
  62. Sienien tunnistamista koirien avulla  
  63. Käsilläseisontaa eri puulajeja vasten (some mukaan)
  64. Sauvakävelyä pimeässä hohtavilla valoilla,
  65. Oravan etsintä, bongaus ja kuvaus
  66. Mato-ongintaa
  67. Ohjattua majanrakentamista
  68. Perheleirit/ retket,
  69. Maastovisa
  70. Tietoa uimapaikoista ja tien lähellä olevista taukopaikoista (sovelluksessa)
  71. Kalliosukellusta
  72. Karhunpesäretki talvella (tämä on jo toteutettukin!)
  73. Puukiipeilypuisto ja kilpailua siitä kuinka moneen puuhun ja kuinka korkealle on kiivennyt
  74. Seurapelejä maastoon
  75. Lumirakentaminen
  76. Eläinten talvehtimisesta tietoa polkujen varsille
  77. Airsoft/ paintball
  78. Hevosvaellusta
  79. Ratsastusreitti
  80. Hevosten hoitoa
  81. Skandinavian hunks ohjaamaan venyttelyä metsään
  82. Jooga tai joogaretriitti luonnon helmassa (erilaisten rauhoittumispaikkojen verkosto)
  83. Telttasauna luontoon polkujen varrelle
  84. kauneushoitoja luonnossa (mutanaamiot, luonnonkosmetiikka, some mukaan, ennen ja jälkeen kuvat)
  85. tietoa mitkä reitit sopivat kenellekin ja personoitu tarjooma mobiilisovelluksesta (voidaan suodattaa haluttujen kriteerien mukaan, esim. Liikuntarajote, lastenrattaat jne.)
  86. Sovellus tarjoamaan tietoa eri reiteistä, esim. pääseekö jonnekin helpompaakin reittiä
  87. Paikkoja johon pääsisi helposti lasten kanssa ja olisi turvallinen,
  88. Mutakylpy, Turvehoidot
  89. Avantokylpy
  90. Savusaunat
  91. Reittiopas teemalla: kylätiet tutuiksi kävellen  
  92. Luonnon parantavat ja elvyttävät voimat, esim. niiden valokuvaus
  93. Mindfullness luonnon helmassa, esim. Mindfullness-rata, jonka eri pisteillä keskitytään eri teemoissa
  94. Koskihieronta eli hierontapalveluja luonnon helmassa (kosken ja eläinkunnan äänet rentouttavat entisestään)
  95. hyvinvoinnin mittaaminen palveluna luonnossa
  96. kunnon mittaaminen palveluna luonnossa
  97. Lumikenkäkävelyä
  98. Sovelluksessa tarjolla polkujuoksureitistö
  99. Digitaalisena palveluna dynaaminen suunnistusreitti/ rastiverkosto
  100. Polkuvenereitti/ -suunnistus,
  101. Saariviesti meloen ja geokätköilyä soveltaen, talvella potkukelkalla.
  102. Marjanetsintäkilpailu, some ja kuvat mukaan
  103. Kalliokiipeilyä lisättynä todellisuutena (ei oikeasti kiivetä vaarallisiin paikkoihin, mutta koetaan)
  104. Ohjattua sienestystä
  105. Ohjattua joogaa luonnossa
  106. Varjoliitäminen veneellä vetäen
  107. Laitesukeltamista, järvissä on kirkkaat vedet ja sukeltaminen siellä on elämys
  108. Snorklaamista
  109. Latukierros ja –verkosto mobiilipalveluna
  110. Crossfit-kenttä metsään tai luontoon
  111. Ohjattu laturetki, ja luistelurata jäälle
  112. Nuorisolle extremeratoja wakeboard, yms.
  113. Luonnossa pyörivä liikkuva jättipallo, johon menee ihminen sisälle
  114. Napakelkka jäälle
  115. Purjeluistelua
  116. Vesijumppaa järvessä, eri ikäisille suunnattuja ohjauksia
  117. Uintitapahtuma pitkän matkan uintia ohjatusti ja suunnitellut radat
  118. triathlon  (lajeja voi vaihdella perinteisistä)
  119. Koskiuinti (ohjattu, valjaat?)
  120. Talvella retkipyöräilyä kansallispuistossa järjestetysti
  121. Yöretkeilyä  
  122. Yöpyöräilyä
  123. Kohderyhmäkohtaisia retkiä
  124. Suunnistusrasteja lapsille
  125. Kartat kaikista poluista helposti kaikkien saataville
  126. Sovellus, joka kertoo lähistöllä olevista ulkoilukohteista, joka myös kertoisi mistä saa hyviä kuvia,
  127. Romanttista melontaa ilta-auringossa,
  128. “Koko kylä meloo”
  129. Suppailua ja suppilaudan vuokrausta lähipalveluna
  130. Sup-laudalla joogaa ohjatusti mobiilisovelluksella
  131. Sovellus, joka kertoo keneltä voisi lainata urheiluvälineitä
  132. Saunalautta
  133. Rotkolaskeutumista humak-mukaan
  134. Koskilaskettelua
  135. Base-hyppy kalajanvuorelta
  136. Maastopyöräreitit luokiteltuina vaikeuden mukaan, listaus sovellukseen kaikkien saataville
  137. Kalliokiipeily virtuaalisesti
  138. Koskikelluntaa kelluntapuvuilla
  139. Moposuunnistuskartta
  140. Mobiilisuunnistuskartta
  141. Virkistyspisteverkosto, ei vain kansallispuistoon vaan koko Keski-Suomeen
  142. Puusta tehty tanssilava metsän keskellä, perinteisiä tanssitapahtumia
  143. Hiljaisuuden retriitti
  144. Kilpailu: Kuka kiipeää korkeimmalle puuhun ja ottaa kuvan
  145. “Kekkosen hengessä liikkuminen” teemalla mobiilisovellus
  146. Vaellus/melontareitin nauhoitus
  147. Periscope-lähetys reitiltä
  148. Mobiilikasvisuunnistus
  149. Opetusvideot kasveihin ja eläimiin
  150. Jokamiehen oikeudet pelillistäminen
  151. Virtuaaliopas muinaisiin tekniikoihin
  152. Maaseudun muutos näkyväksi
  153. Paikat ja tarinat vuosien varrelta
  154. Koodaamisen opettelu luonnossa
  155. 3D kuvaus
  156. Yhteisöllinen vinkkipalvelu - anna vinkkejä toiselle
  157. 360astetta kuvat/videot kaikesta - käytä myös älylasien läpi
  158. Kilpajuoksu julkkiksia vastaan
  159. Pelillistäminen - jaa kuvasi kokemus
  160. #kansallispuisto - yhteisöllinen oppiminen ja kansallispuiston hyödyntäminen
  161. Murteiden opettelu - erot konnevedenkin murteissa
  162. Maastotyyppien opiskelu
  163. Villiraaka-aineet ja superfoodit Konnevedeltä
  164. Virtuaalikalastus - kalastustaitojen opiskelu
  165. Kekkosen jalanjäljissä
  166. “Mää haluaisin nyt haukee” - joku käy onkimassa ne sulle
  167. Matka eläimen silmin (Kala, hirvi, Karhu) - löydä eläin (sensoreiden avulla seuraaminen)
  168. IoT kansallispuisto - sensoridatan hyödyntäminen
  169. Musiikkia luonnon äänistä
  170. Kerää väriympyrän värit
  171. Elävä kartta - suodata mitä haluat nähdä (tunnista missä joku liikkuu, olosuhteet tms)
  172. Kartta+kompassi - digitaalisuus hiiteen
  173. Majanrakennus
  174. Eläinten jätökset - uusiokäyttö
  175. Tietoja ja tilastoja reaaliaikaisesti ympäristöstä esim. Matematiikan opiskeluun
  176. Kuva-arvoitus kisa
  177. Vedenalainen maailma
  178. Kuntorata
  179. Korkeuksien ja pituuksien laskeminen
  180. Hydrofysiikkalaskenta
  181. Alakoululaisille omat sovellukset kansallispuistoon - mukautuu käyttäjään
  182. Survival Game - kanoottiretki
  183. Keskiajan ruokahuolto
  184. Muikusta kukoksi - kotitaloustunnit kansallispuistoon
  185. Lasitunneli - näkymä vedenalaiseen elämään
  186. Perinnerakennukset
  187. Kalastaminen kivikauden välineillä
  188. Myyttisen hahmon brändääminen - pelillstäminen - kuukauden kuva myyttisen hahmon kanssa. Opiskelijat tekee oman version ja promottaa
  189. Kuvaamisen opettelu luonnossa
  190. Luonnon filosofiasta elämän filosofiaan
  191. Muistin testaaminen luonnossa liikkuessa
  192. Peili vuorelle - voi käydä katsomassa omaa kuvaansa
  193. Tiedeviikko leirikoulu
  194. Auringosta suunnistaminen
  195. Eri ikäluokille suunnatut maastovisat
  196. Partiotaidot
  197. Aurinkoenergian määrälaskentaa
  198. Kotiseutumuseo eAikaan
  199. Virtuaalilasit päässä kansallispuiston kokeminen
  200. Muitten kansallispuistojen materiaaleihin linkittyminen ja hyödyntäminen
  201. Vuoden luontokuvakilpailu
  202. Digitaalinen palvelu, jossa voi palvelun tarjoajana ilmoittaa millaisia palveluita sinulla on tarjolla.  Tai käyttäjä voisi kertoa mitä tarvitsee





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti